KANSAINVÄLINEN LASIALAN WORKSHOP NUUTAJÄRVELLÄ

Yhdysvaltalaiset lasitaiteilijat Boyd Sugiki ja Lisa Zerkowitz tulevat Ammattiopisto Tavastian lasialan koulutuksen kutsumana opettamaan Nuutajärvelle 3.–6.4.2017. Workshop järjestetään Ao Tavastian opetustiloissa Nuutajärven Vanhassa Hytissä.

Boyd Sugiki ja Lisa Zerkowitz ovat kansainvälisesti tunnettuja taiteilijoita, lasintekijöitä ja opettajia. Heidän yrityksensä Two Tone Studios toimii Seattlessa, Yhdysvalloissa. Oman tuotantonsa suunnittelun ja valmistamisen lisäksi Boyd ja Lisa opettavat yhdysvaltalaisten koulutusten lisäksi säännöllisesti ulkomailla, mm. Kanadassa, Turkissa, Japanissa ja Koreassa. Vierailu Suomessa on pariskunnan ensimmäinen.

Workshopin tavoitteena on lisätä tietotaitoa laadukkaasta ja kustannustehokkaasta tiimityöskentelystä lasin taideteollisessa valmistuksessa. Boyd Sugikin ja Lisa Zerkowitzin työnäytökset järjestetään maanantaista torstaihin klo 9–11. Iltapäivisin vierailevat opettajat ohjaavat Ammattiopisto Tavastian lasialan opiskelijoita.

Toivotamme kaikki aiheesta kiinnostuneet tervetulleiksi seuraamaan työskentelyä. Tarkempia tietoja työskentelyaikataulusta ja sisällöstä (juomalasi, lieriö, kulho, pullo) julkaistaan lasialan koulutuksen facebook-sivulla maaliskuun lopulla. Voit myös ottaa yhteyttä järjestäjään.

Workshopin toteuttamiseksi on saatu tukea Taiteen edistämiskeskukselta.

Lasialan perustutkintoon voi hakea 23.4. saakka ja lasinpuhaltajakisällin ammattitutkintoon hakuaika on 3.4.–6.8.2017. Hakulomakkeet löytyvät osoitteesta www.kktavastia.fi.

 

Lisätietoja workshopista:

Sara Hulkkonen

Opettaja AmO, lasiala

Ammattiopisto Tavastia

sara.hulkkonen [at] kktavastia.fi

+358 50 550 4075

 

Lasialan koulutuksen facebook-sivu:

www.facebook.com/NuutajarviGlassSchool

Pienessä kylässä tapahtuu isoja asioita

Tervetuloa kokemaan!

joulukuu 2016

Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö sai muotoilun valtionpalkinnon

Valtion arkkitehtuuri-, muotoilu- ja ympäristötaidetoimikunnan myöntämän palkinnon jakoi opetus- ja kulttuuriministeri... Lue lisää

helmikuu 2017

Heikki Viinikaisen suunnittelema Babushka-lasisto on lanseerattu

Nuutajärveläisen lasitaiteilija, muotoilija Heikki Viinikaisen Nord Designille suunnittelema Babushka-lasisto on... Lue lisää

maaliskuu 2017

KANSAINVÄLINEN LASIALAN WORKSHOP NUUTAJÄRVELLÄ

Yhdysvaltalaiset lasitaiteilijat Boyd Sugiki ja Lisa Zerkowitz tulevat Ammattiopisto Tavastian lasialan koulutuksen... Lue lisää

toukokuu 2017

Nuutajärvi-päivä

Järjestyksessään 41. Nuutajärvi-päivä järjestetään sunnuntaina 21.5.2017 klo 10–15. Varaa myyntipaikkasi perinteiseen... Lue lisää

Kesänäyttely

Nuutajärven Lasikylän kesänäyttely järjestetään 21.5.–27.8.2017. Yksityiskohdat tarkentuvat lähempänä tapahtumaa.... Lue lisää

elokuu 2017

Lasivitriini 26.8.2017 klo 10–16

Lasivitriini -tapahtuma on vuosittain järjestettävä tapahtuma erityisesti sinulle, joka haluat tietää lasista enemmän... Lue lisää