Why Not - Finnish American Art Glass -lasitaidenäyttely

 

Why Not - Finnish American Art Glass on avoinna 31.5.–1.9.2019.

Nuutajärvellä, Urjalassa, järjestettävä uuden lasitaiteen näyttely esittelee tänä kesänä poikkeuksellisen laajasti suomalaisia lasintekijöitä. Näyttelyyn osallistuu lähes 30 taiteilijaa ja näyttely levittäytyy ympäri kulttuurihistoriallisestikin merkittävää Nuutajärven Lasikylää. Kansainvälisen ulottuvuuden näyttelyyn tuo Nuutajärvellä työskentelevä Fulbright-stipendiaatti, yhdysvaltalainen taiteilija Jonathan Capps.

Näyttelyyn on kutsuttu suomalaisia taiteilijoita, muotoilijoita ja lasinpuhaltajia, jotka työskentelevät kuuman lasin parissa ja joilla on ollut uransa aikana jokin yhteys Nuutajärveen. Jonathan Capps on tehnyt tiivistä yhteistyötä suomalaisten lasintekijöiden kanssa toimien monessa eri roolissa niin teosten ideoinnissa ja valmistuksessa kuin myös näyttelyn toteuttamisessa.

Näyttelyn nimi kumpuaa kysymyksistä, ihmetyksistä ja vieraista tekniikoista kahden erilaisen taiteilijan kohdatessa. Kun ensin kummastellaan voiko jotakin tehdä, päädytään toteamaan miksi ei voisi ”why not”. Näistä kohtaamisista on syntynyt ennakkoluulotonta yhteistyötä, jonka tulokset ovat esillä koko kesän ajan.

Näyttelyssä ovat mukana: Jonathan Capps, Henni Eliala, Alma Jantunen, Marika Kinnunen, Otto Koivuranta, Teemu Kylvö, Kaappo Lähdesmäki, Camilla Moberg, Jonas Paajanen, Anu Penttinen, Ritva-Liisa Pohjalainen, Heikki Punkari, Paula Pääkkönen, Johannes Rantasalo, Kimmo Reinikka, Helmi Remes, Gina Salaris, Jenni Salminen, Markku Salo, Johanna Smith, Jenni Sorsa, Lea Swantz, Kirsti Taiviola, Antti Torstensson, Milla Vaahtera, Aada Vainio ja Heikki Viinikainen.

Why Not – Finnish American Art Glass -näyttely on avoinna

31.5.–1.9.2019 ma–su klo 11–16. Näyttelyyn on vapaa sisäänpääsy.

Näyttelyn järjestää Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO yhteistyössä taiteilija Jonathan Cappsin kanssa. Osuuskunnan tavoitteena on vahvistaa Nuutajärven asemaa uuden taidelasin keskuksena sekä edistää korkeatasoisen, suomalaisen ja ennen kaikkea nuutajärveläisen taidekäsityön tunnettuutta.

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin helatorstaina 30.5.2019 klo 16 Kahvila + Keittiö Sylviin.

Lisätietoja:

Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO

Instagram: nuutajarvi_summer_exhibition

www.nugo.fi

lasigalleria [at] gmail.com

Pienessä kylässä tapahtuu isoja asioita

Tervetuloa kokemaan!

kesäkuu 2019

NUUTAJÄRVEN LASIKYLÄN KULTTUURISÄÄTIÖ PERUSTAA OIVA TOIKAN NIMIKKORAHASTON SUOMALAISEN LASITAITEEN TUKEMISEKSI

  Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö perustaa Oiva Toikan rahaston, joka tukee ja edistää suomalaisen lasitaiteen... Lue lisää

Petra Jäppinen on NuGO Shopin Vieraileva taiteilija touko-heinäkuussa

  Keraamikko Petra Jäppinen on NuGO Shopin Vieraileva taiteilija touko-heinäkuussa 2019. Nokuro design on vuonna... Lue lisää

Shop Pikku Kerttu avautunut 17.5.2019

  Shop Pikku Kerttu avoinna kesällä Nuutajärven Lasikylässä Puukonttori -rakennuksessa 17.5.–30.8.2019 joka päivä klo... Lue lisää

Why Not - Finnish American Art Glass -lasitaidenäyttely

  Why Not - Finnish American Art Glass on avoinna 31.5.–1.9.2019. Nuutajärvellä, Urjalassa, järjestettävä uuden... Lue lisää

Ella Varvio on NuGO Shopin Vieraileva taiteilija kesä-heinäkuussa

  Lasitaiteilija-muotoilija Ella Varvio on NuGO Shopin Vieraileva taiteilija kesä-heinäkuussa 2019. Esittelyssä... Lue lisää

Markku Salo osallistuu yhteisnäyttelyyn Helsingissä

  Markku Salo ja Paratiisin salaisuus Taiteilija, muotoilija Markku Salo on yksi 15:stä taiteilijasta, jotka... Lue lisää

Alma Jantunen ja Johannes Rantasalo osallistuvat yhteisnäyttelyyn Muhoksella

  42. Kesänäyttely 2019 Maalauksia • veistoksia • lasitaidetta 20.6.–25.8.2018 Kuvanveistäjä Ulla Haga, Helsinki... Lue lisää

Mahdollisten Aarteiden Kirppis

  TOSI MAHDOLLISUUS LÖYTÖIHIN. Lasikylän asukkaiden kaappeihin on vuosien kuluessa kertynyt mahdollisia aarteita.... Lue lisää

heinäkuu 2019

Nuutajärvi Lasisoi! -tapahtuma 13.7.2019

  Lauantaina 13.7.2019 järjestetään Nuutajärven Lasikylässä Nuutajärvi Lasisoi! -tapahtuma, joka yhdistää lasia,... Lue lisää

elokuu 2019

Lasivitriini 24.8.2019

  Lasivitriini on vuosittain järjestettävä tapahtuma erityisesti sinulle, joka haluat tietää lasista enemmän.... Lue lisää

syyskuu 2019

KELLOPYTINKIBLUES 7.9.2019

  Ohjelma: klo 15 Kellopytingin tarina, sen menneet ja tulevat ajat. Tutustumme rakennukseen paikan päällä. Oppaana... Lue lisää